Ruoat
Maukas luomukotiruoka
Yhtä paljon kuin majoitusmahdollisuuksista, seminaarien järjestämismahdollisuuksista, saunoista ja tarjottavista aktiviteeteistä vieraamme nauttivat Luhtren emännän Marjen valmistamista maukkaista ruoista.
Luhtreen tullaankin usein juuri kuulopuheiden perusteella, joiden mukaan täällä saa erittäin hyvää ruokaa.
Sen lisäksi, että Marjen valmistamat ruoat vievät kielen mennessään, ne ovat myös luomua. Hän kasvattaa suurimman osan kasviksista itse ja ostaa loput paikallisilta tuottajilta.
Hyvän ruoan seuraksi kuuluu ehdottomasti Luhtren ruisleipä ja isännän valmistama kotiolut – hyvänmakuinen luonnontuote.
”Valmistetaan luonnollisesti sitä, mikä maistuu hyvälle ja mihin ollaan totuttu”
Parhaassa keittokirja
Luhtren emännän reseptejä löytyy myös Heidi Vihman keittokirjasta Setost saarteni, Eesti perede lemmikretseptid (Setumaalta saarille. Virolaisten perheiden lempireseptit). Kirjoittaja esittelee kirjansa koostamisperiaatetta seuraavasti: ”Se on omanlaisensa kokoelma virolaisesta kulinaarisesta kansanperinteestä. Kirja ei sisällä ammattikokkien tai ruokatoimittajien mielikuvituksen tuotteita, vaan reseptejä, joiden mukaan todellisuudessa tehdään ruokaa virolaisissa perheissä. Ja valmistetaan luonnollisesti sitä, mikä maistuu hyvälle ja mihin ollaan totuttu. Siten voidaankin sanoa, että se kokoelma virolaisen keittiön parhaista paloista”.